Maanantaina sain ensimmäisen näyttelyn teokset postin huomaan ja nyt ne toivon mukaan ovat jo lähellä määräpaikkaansa eli Oulua. Ensi maanantaina avautuu Kulttuuribingon tiloissa Taidesivut.netin taiteilijoiden näyttely, jossa minäkin olen 3. työllä mukana.
Toista näyttelyynpyrkimistä tälle kevälle työtän parhaillaan ja vihdoin ja viimein näyttää siltä, että se kolmaskin taulu syntyy. Johan sen kanssa ehdinkin tuskailemaan.
Kun tässä koko alkuvuoden olen tuskaillut "kuvien synnytyksen" kanssa, tuntuu kuin eläisi tyhjiössä, missä ei ole mitään mihin tarttua, päätin lopulta että hitto vie piirretään sitten viivaa!
-Viiva on Veeda taiteessa ensimmäinen prinsiippi, jolla lähdetään luovaan prosessiin. Jolla tyhjennetään mieli kaaoksesta ja keskitytään tekemiseen. Se on hyvin tehokas tapa aloittaa kuvantekeminen ja käytän sitä aina kun "tyhjiö" vaivaa tai jos tunnen oloni niin "ylivilkkaaksi" maalaamisen parissa, että en pysty keskittymään prosessiin.
Ostin ison pinkan papereita, joista suurin osa sinisensävyisiä väriltään. Sinen väri Veedassa avaa tekemisen, se on avaruus. Ei muuta kuin lyijykynä käteen, hiljaisuuden piste keskelle paperia. Tästä pisteestä aloitan tekemisen.
Impulssin värähdellessä kädessäni annan käden seurata värähtelyä luonnollisella tavalla ja kynän piirtää vapaata viivaa koko paperille, käden liitäessä kuin pianistin sormet pianon koskettimilla.
Ja a ´ vot!
Kuva lähtee nousemaan kuin itsestään!
Välillä törmään järjen vastustukseen. Unohdan luottaa, että kuva on oikeastaan olemassa jo, otan sen vain viivojen ja värien sekamelskasta esille. Unohdan luottaa itseeni tarpeeksi, mutta sitten taas katson kuvaan ja näen. Muistan!
Joskus kuva ei synny. Tulee impulssi maalata sekamelskan päälle. Muutaman työn kanssa olen tuntenut vetoa maalata mustaa. Musta kuin Tyhjyys. Ehkä musta väri kuvaakin minulle tyhjyyttä tässä elämäntilanteessa, mutta samalla muistan, että tyhjyys pitää sisällään kaiken. Se on täynnä mahdollisuuksia, jotka odottavat valoa tulla näkyviksi. Niinpä luon mustasta tyhjyydestä käsin, annan valoa asioille jotka odottavat impulssia tulla näkyvksi.
Maalauspohjana toimii maalauksessa vaneerilevy, jossa oli ennestään keskeneräiseksi jäännyt työ ja yksi sekalainen värien sekamelska, telasin mustan värin lopupulta keskeneräisen sekamelskan ylitse. Ylänurkasta mustaa väriä jäi puuttumaan värin loppuessa. Rutistin telasta kaiken mahdollisen irti, mutta silti väri ei riittänyt peittämään pohjan sävyä.
Hyvin mielenkiintoista syntyi, kun väri kuivasi. -Ylänurkkassa loisti hohtava, kullanhohtoinen väri.
Halusin ehdottomasti säilyttää tämän sävyn hinnalla millä hyvänsä. Haastavaksi sen tekee, että intuitiivisesti työskenneltäessä maalauksen koko pinnalla, levittämällä maalia käsin, palettiveitsin, rätein ja siveltimellä, saattaa olla vaikeaa säilyttää juuri tuo kohta maalauksessa niin, ettei työskentely tyssäisi heti aluunsa kun liikaa alkaa tekemisiään varoa.
Onneksi alareunassa oli kuitenkin valkoisen maalin jämiä, jotka muodostivat kuin pilviä yötaivaalle. Öistä taivasta ei kuitenkaan pilvistä syntynyt, vaan syntyi vuori ja vesi. Vuori sai seurakseen toisen vuoren ja kohtahan niistä syntyi vuorjono ja sola vuorien välille. Täysikuu syntyi vasenpaan nurkkaan, vuorien taa, valaisemaan veden välkehtivää pintaa.Yläpuolella näyttää vielä olevan tyhjää hämärtyyttä joka etsii muotoa. Lentävä feeniks lintu syntyi mustan ja kullan värin rajapintaan, tasapainottamaan kuun vetovoimaa.
Etsiskelin netistä selitystä feeniks linnulle, joka on alkanut ilmestyä töihini yhä useammin. Löysin kiinnostavan tekstinpätkän linnun symboliikasta. -Feeniks linnun sanotaan tulevan aina kun apua kipeimmin tarvitsee ja feeniksin kyyneleet parantavat jopa kuolemasta.
Feeniks lintu on siis Egyptiläinen mytologinen tulilintu. Jonka sanottiin elävän kerrallaan joko 500, noin tuhat tai 1461 vuotta, ja olevan häikäisevän kaunis punakultaisissa höyhenissään. Tarinan mukaan aikansa tullessa täyteen feeniks rakentaa itselleen kanelipuun oksista pesän ja sytyttää sen, jolloin pesä ja lintu itse palavat roihuten tuhkaksi. Tuhkasta nousee jälleen uusi, nuori feenikslintu, joka kokoaa edeltäjänsä tuhkat mirhaiseksi munaksi ja vie sen Heliopolikseen, Auringon kaupunkiin.
Syntyi mielenkiintoinen keskustelu erään naishenkilön kanssa laulamisesta ja laulamisen hoitavasta vaikutuksesta. Suosittelin henkilölle lämpimästi laulutunteja kun hän niistä oli kiinnostunut ja kerroin oman kokemukseni laulutunneilla käymisestä. Jäin itsekkin miettimään miten laulaminen on muuttanut minua tämän puolenvuoden jakson aikana.
Yhtenä päivänä oikein havahduin ajattelemaan laulutunnilla ollessani, että tunneilla käyminen on melko terapeuttista -kuin terapiaan menisin joka viikko! Laulaminen on tehnyt ihan uskomattoman hyvää niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Kun kyseinen naishenkilö kuvaili laulamista, että se avaa sekä kehoa että mieltä tajusin, että juuri niinhän laulaminen toimii.Vielä en osaa sanoa miten laulaminen toimii avaavana tekijänä kehonmuistin ja tunnelukkojen parissa, mutta näiden avaajana sen vaikutus on ollut kohdallani taattu.
Laulaessani pääsen ajoittain lipumaan toiselle puolelle, sävelten päälle. Unohtaen ajan ja paikan tajun tyystin kokonaan. Musiikki soljuu lävitseni. Ääni, laulu ei tule vain minusta vaan se on osa kaikkeutta. Huoneessa jossa laulan ei äkkiä ole enään seiniä vaan livun avaruudellisessa tilassa, lennän! Näen värejä ja kuvia. Vihreät, okran ja kullan kimalteiset meren aallot lyövät rantakiviin, sitten laulusta kasvaa seinälle kesätuulessa väreilevä suuri puu, tammi jota pitkin kapuan ylös oksiin kohti sinistä kesätaivasta. Lämmin kesätuuli hellii kasvojani aurinko lämmittää, juuret kasvavat niitylle ja minä lennän!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti