Sivut

lauantai 22. helmikuuta 2014

Kehotyöskentelyä...



Vuosi sitten tutustuin ensimmäistä kertaa luovaan tanssiin ja liikkeeseen.
Samalla tutustuin ensimmäistä kertaa omaan kehooni ja kehosuhteeseeni.
En ollut tullut koskaan  miettineeksi tai kiinnittänyt huomiota siihen, millainen terapeuttinen vaikutus luovalla tanssilla tai liikkellä on meissä. Mitä on kehosuhde, kehotietoisuus ja millainen vaikutus keholla on ihmisen hyvinvoinnissa.

Luova tanssi kuulosti omassa korvissani vieraalta ja saavuttamattomalta. En tullut koskaan ajatelleeksi, että löytäisin itseni luovan tanssin työpajasta.
Hassua, sillä kuitenkin päivittäin työskentelin luovuuden kanssa kuvataiteen parissa. Jälkeenpäin ajattelen, että eikö asia ole aika itsestäänselvyys: tutustua luovuuteen myös musiikin, kirjoittamisen, liikkeen/ tanssin kautta, varsinkin kun musiikki ja kirjoittaminen kuvallisen ilmaisun ohella ovat kuulununeet elämääni jo melko kauan.

Tanssi on ehkäpä  näistä "menetelmistä" kehollisin, keho on työkalu, osa luotavaa teosta. Toki sitä on myös laulu. Lulaessamme ja ääntä itsestämme muodostaessamme, joudumme tekemisiin kehomme kanssa, onhan ääni osa kehoamme. Laulajan tuki on kehossa, äänen resonanssinkin  voi tuntea kehossa. Laulutunnilta sain ensimmäisen viittauksen siihen millainen vaikutus laulamisella on kehoon ja kehonmuistiin. Jotain alkoi muuttua minussa ja kehosuhteessani, kun aloin laulamaan.


                                                                         

Ensimmäinen kosketus luovaan liikkeeseen ja tanssiin, oli mullistava kokemus. Tulin tietoiseksi tanssin aikana oman kehoni äärirajoista.  Koin voimakkaan elämyksen ja kehosuhteen herätyksen.
Erään  tanssijakson aikana tuli pakottava tarve avata silmät, katsoa millainen ihminen peilistä minua oikein katsoo, kuka minä todellisuudessa olen. Kuka minä olen?
Käsitykseni. Knn muista peilaamani käsitys minusta on riisuttu, olen itselleni vieras.
Ensimmäisen kehotyöskentelytyöpajan jälkeen koin voimakkaan fyysisen reaktion ihossani.

Tanssin, tanssin, tanssin... Keholla on vapaus liikkua ja ilmaista itseään luovasti. Ilman, että mikään sitä rajoittaa tai pelkoa siitä, että minua katsotaan kummeksuen: "mitä helkkaria tuo luulee tekevänsä".
Kaikki ovat keskittyneitä omaan liikkeeseensä, omaan itseensä.
Tunnen miten minusta purkautuu tunteita: surua, iloa, kiihkoa, vapautumista, kiihkoa. Tanssin yhä kiihkeämmin hien tippuessa kasvoilta, keho vapautuu.

Ohjaaja  kehottaa meitä huutamaan tunteemme pihalle, äännehtimään.
Huudan, huudan niin kovaa kun minusta ääntä lähtee. Olen haltioissani kaikesta siitä, mitä juuri nyt tunnen. Siitä, että uskallan ja löydän myös omat rajani.
Kehoni on yhtäkkiä kovin rakas minulle.
Sisälläni on joku, joka haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi sellaisena kuin on. Joka haluaa olla arvokas. Tunnen kuinka kehoni ääriviivat piirtyvät, tunnen kuin venyisin täyteen mittaani. Otan oman tilani ja paikkani. Koko kehoa kihelmöi, olen tanssinut itsestäni kaiken pihalle.




Työskentely tapahtuu balettisalissa.
Salin kahdella seinällä on peilejä. Ne heijastavat kuvajaiseni.
Enään en väistä niitä, häpeä katsoa peilikuvaani niistä.
Sali, jonka voin nähdä sieluni silmin täynnä koreasti liikehtiviä, klassisia balleriinoja, on nyt minun kehotyöskentelyni temppeli. Ilo saada kerrankin ottaa haltuun tällainen tila!
Näen tilassa myös syvää symboliikkaa: peilit, jotka särkyvät... Peilit, jotka vääristävät... Ja lopulta peilit, jotka näyttävät totuuden, eheyden. Peileistä voin katsoa itseäni myös korjaavasti, lempeästi.

Työpajan jälkeen viikolla mieleen nousee paljon muistoja ja tunteita. Luova tekeminen on saannut aivan uudenlaista virtaa ja  kuvat soljuvat ulos kankaalle. Tuntuu hassulta ajatella kuukausia, joiden aikana kaikki luova tekeminen oli enemmän tai vähemmän pakotettua, nyt kun luominen on jälleen niin helppoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti