Sivut

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Kaiken kypsyminen...


Elokuu alkaa  lähetä kohti loppua.
Illat hämärtyä ja vilentyä. Yö on tähän vuodenaikaan jo melko pimeä ja
valaisevan tähtitaivaan kirkkaus, kotipihan puutarhasta katsottuna, niin kovin kaunis.
Kesä on jäämässä  auttamattomasti taakse. Kaikessa on kypsyminen, ajan ja elämän. Sadonkorjuun.

Takana on kesän Vedic art intensiivikurssi.
Olo on viikon luovuuskylvyn jälkeen raukea ja seesteinen.

Toistaiseksi pidän opetustilanteessa  muistiinpanojani esillä.
Kurssilaisten maalatessa valmistun seuraavaan luento -osuutteen kertaamalla prinsiippejä. Joka kurssin tai oppilaan kohdalla, olen pistännyt seuraavan ilmiön merkille: Muistiinpanoista ponnahtaa jokin kohta tai asia silmään, jota en ole ennen niistä huomannut. Tai en ole pistänyt merkille aikaisemmin.
Kohta tekstissä, joka ponnahtaa esiin, on niin voimakas kokemus, etten ole koskaan vähätellyt sen merkitystä sanoa sitä ääneen. Monesti olen saannut kokea, miten palanen loksahtaa kohdalleen.



Pyydän oppilaitani piirtämään keskelle valkoista paperia pisteen. Hiljaisuuden pisteen.

"Sulkekaa silmänne ja kuunnelkaa sisään -ulos hengitystä..."

"...Kun teistä hyvältä tuntuu voitte lähteä piirtämään abstraktia viivaa..."

Miksi aloitan hiljaisuudesta?
-No tietenkin siksi, että luovuus nousee hiljaisuudesta. Kaaos saa järjestyksen. Kovaääninen mieli hiljenee ja rauha astuu kaikkeuteen. Jos pystyy täydellisesti hiljentymään, unohtamaan paikan ja ajantajun, kadottaa tietoisuudestaan, että nenää alkaa kutittaa häiritsevästi ja selkää kivistää tai . paloauto menee ohi: mieli alkaa vaellella... "Kenenkäs talo nyt palaa. Ei kai vain minun. Jätinköhän sen hellanlevyn aamulla päälle. Mitä se palokunta täältä asti"... ... ajatukset alkavat sammua ja päästän ne irti.

Hiljentyminen on hyvin voimakas kokemus. Viidentoista minuutin täydellinen hiljentyminen, tuntuu kehossa kun olisi nukkunut makoisat unet. Jännitys katoaa. On hyvin tyyni ja rauhallinen. Olen tietoinen tästä hetkestä.



Käytän metodia aina, kuin jokin asia tai esiintyminen jännittää. Saan rauhan ja tyyneyden mennä omana itsenäni lavalle, eikä minun tarvitse jännittää sen koomin tulevaa esitystä kuin yleisöänikään. Voin rauhassa mielin antaa katseeni kulkea. Hengittää. Voin antautua kokemukselle. Sanat, oikeat lauseet ja ääni tulevat kauttani, putoavat huulilleni, kuin ne jokin kauttani puhuisi tai laulaisi.

Kokemus hiljentymisestä on ollut vaikuttava siitäkin syystä, että olen tullut rohkeammaksi. Uskallan tarttua uusiin mahdollisuuksiin ja kokemuksiin, enkä jää enää kiinni vanhaan. Palaa vanhoihin uskomuksiin, ettei minusta ole tuohon, en ole tarpeeksi hyvä jne.

Enään minun ei tarvitse tehdä niin valtavan paljon työtä, kuin aluksi, valmistautuessani opettamaan tai esiintymään. Jännityksen tilalle on astunut sisäinen tyyneys, kokemus ja tieto: minä osaan tämän ja voin nauttia tästä mitä teen!
Kun jännittää, tai tunnen oloni epävarmaksi, voin aina palata takaisin hiljaisuuteen.


Viiva. Veeda taiteen ensimmäinen prinsiippi, jolloin tekeminen astuu kuvaan, jatkaa tilan kokemusta.
Viivalla menemme luovuuskursseilla luovaan tilaan, se aktivoi ihmisaivojen oikean aivopuliskon. Se on luovuuden verenkierto. Viivalla menemme kaaoksesta järjestykseen. Häiritsevät, huolta tuottaneet asiat saavat selkeyden, tuhlatessani yksi toisensa perään valkoista paperia, viivaa piirtäessäni. Yhtäkkiä huomaan, että ratkaisut ovat siinä edessäni.

Kirjoittaminen. Intuitiivinen sanatulva ajaa saman asian. Aloitin kevällä kirjoittamaan aamusivuja kolme A4 sivua täyteen ajatuksenvirtaa heti herättyäni. Koska olen aamu- uninen ja luontaisesti virkeä illalla, teen sivut yleensä ennen nukkumaanmenoa. Jo kuukauden kuluttua aloituksesta, huomasin sivujen tekemisen merkityksen: Kun huolta tuottaneet asiat saivat selkeyden paperilla, ne saivat selkeyden myös oikeassa elämässä.





Vedic art intensiivikurssilla minulla on tapana tehdä kotiseuturetki kurssilaisteni kanssa, ennen kurssin lopetusta.
Tämä retki ei ole aivan tavanomainen.
Retkellä pienen "salaisen" lammen rantaan, jossa kultamalaus toteutetaan, on jotain merkittävää. -Mieli kiinnittyy siellä ikuisuuteen.
Opettajankoulutuksessa teimme kultamaalauksen virtaavaan jokeen.

Valitsin joen sijasta lammen käytännön syystä ja erityisesti siksi, että paikka jossa kultamaalauksen toteutan on upea ja rauhallinen.

Kun maalaa avaruuden ja polttaa sen, voi kokea ikuisuuden niin että ikuisuus jää.








Lampea ympäröivissä kallionseinissä voi nähdä maailmankaikkeuden, aivan kuten Leonardo DaVinci meitä kurssilla kehotti vuosituhansien takaa tarkastelemaan. Taivas peulautuu lampeen aivan erityisellä tavalla, siinä voimme nähdä avaruuden. Lammen vesi väreilee, liikkuu ja lainehtii. Viiva, muoto, väri... Kutajauhe hajoaa ja muuntaa vedessä muotoaan...
En tiedä onko syy kullan kimalluksen, vaiko vietetyn viikon luovuuden parissa, mutta nyt kaiken näkee ja kokee eri tavalla...

Symmetria ja tasapaino. Läsnä tässä ympäröivässä maisemassa.
Mielenkiintoista on, että oppilaani sanovat näkevänsä välitilan tällä.



Tavaksi on muodostunut istuutua kalliolle ja katsella edessä olevaa näkyä. Huomioni kiinnittyy sudenkorentoihin joita on ympärillämme useita.
Hetki on hyvin pysähtynyt. Kaikki 17. prinsiippiä, jotka olemme maalanneet viikon aikana on täällä. Prinsiippit ovat luonnosta ja näen ne kaikki täällä. Tästä paikasta tulee hyvä ja juhlallinen olo.




Retki jatkuu. Käymme kävelemässä läheisen kosken rannassa. Entisen myllyn paikalla. Kosken kohina rauhoittaa. Sekin jollain tapaa yhdistyy ikuisuus ajatukseen. Viivaan. Luovuuden virtaamiseen.








Kaikki kypsyy ja valmistuu. Marjat. Luonto. Elämä.
Aika kulkee eteenpäin. Tulee syksy ja seuraavaksi talvi.
On herkkyyttä saada seurata luonnon kulkua, vuodenaikojen vaihtelua. Kesän hiljaista hiipumista, syksyssä tapahtuvaa luopumista ja talven hämärää kuolemaa. Kunnes koittaa jälleen valon aika.
Luonto osaa elää tässä hetkessä. Se ei mieti huomista tulevaa. Ei talven kuolemaa, eikä kevään aikaa. Ihmiselle tekisi hyvää pysähtyä tarkkailemaan luontoa. Se ei tee elämää monimutkaiseksi, koska mennyttä tai tulevaa ei ole olemassa. On vain tämä hetki.

Luin tässä kerran surullisen muistokirjoituksen: Pahinta hänen elämässään oli, ettei hän huomannut mitään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti