Sivut

torstai 13. heinäkuuta 2017

Heilahda korkealle keinu...


Galleria Foggassa on parhaillaan esillä Heilahda korkealle keinu yhteisnäyttely, jossa on esillä yksitoista pigmenttimaalaustekniikalla toteuttamaani teosta. Työt on maalattu kesällä 2015 ajalta jolloin sain värit takaisin. Värit ja kuvat, sisäisen maailmani hienovarainen värinä oli pitkään ollut kadoksissa.
                             

Pimeä tyhjiöaika oli jakso, jolloin värit menettivät loisteen, muuttuivat yrityksistä huolimatta harmaiksi ja mustiksi. Kuvat, joita näen sieluni silmillä, aiheet ja  ideat pakenivat, jäivät syntymättä. Lähdin etsimään luovuutta erilaisista luovuutta elvyttävista harjoitteista. Aamusivuista, taiteilijatreffeistä... jouduin kriisiin itseni kanssa, kuka minä olen, jos en voi enää maalata?

Tyhjiövaiheessa minua kannatteli musiikki. Olin aloittanut laulutunnit ja pianotunnit. Paino tekniikan ja harjoittelemisen puolella, minun ei tarvinnut ajatella ilmaisullisia asioita, miten luon vaan keskityin opettelemaan asioita, harjoittelemaan tekniikkaa. Jälkeenpäin huomaan, että musiikki, joka kannatteli silloin on polun alku. Tyhjiö edelsi uuden tulemista, kuten Veda taiteessa puhutaan. Löysin itseni astumassa kynnyksen yli luovien ilmaisujen pariin, joka ennen oli ollut mahdottoman korkea.

Luovuuden etsiminen johdatteli minua erilaisille taidopintojani syventäville kursseille, tanssin, kirjoittamisen yhä enenevissä määrin musiikin pariin. Polku jolle minut sysättiin, oli huima matka itsetuntemukseen.


Kuvat alkoivat hitaasti palata, ensin ailahdellen. Hyvin herkästi. Kun yritin liian ko vasti, huomasin palaavani tyhjiöön. Värit palasivat myöhemmin. Ensin voimalla, todella kirkkaina. Sininen väri, joka on kulkenut mukanani aina sieltä asti kun aloin maalata, palasi.

Löysin uudella tapaa pigmentit.Värijauheen eli pigmentin kanssa olin työskennellyt ennenkin, mutta värien tulon myötä innostus värioppiin syveni. Halusin ymmärtää värejä syvällisemmin. Innostukseen vaikutti uni, jonka olin nähnyt. Unessa maalasin silloista ikonia, joka oli minulla työnalla. Värikerrokset olivat kauniit ja tasaiset. Samalla kun maalasin sain syvällistä tietoa väreistä, värien synnystä. Niinpä puolivuotta unen jälkeen, kertasin värioppia väriopin kurssilla. Minulla kävi melkoinen tuuri opettajan suhteen, hän oli Metta Savolainen ja opiskellut ennen kuvataiteen opintoja mm. fysiikkaa. Hän tunsi aiheen hyvin.

Ikonimaalauksen opintojen myötä suhde väriin vain syveni. Kiinnostuin värin alkuperästä ja erilaisista tekniikoista maalata. Pigmenttimaalauskurssi Alfa art taidekoulussa oli yksi niistä. Pigmentin sideaineena käytettiinkin kanamunatemperan sijasta piimää, kotikaljaa, colaa...
Galleria Foggassa esillä olevat maalaukseni ovat maalattu pigmentillä ja colalla/piimällä.



Näyttelyssä esillä olevat teokset ovat abstrakteja. Silti kun kuvia katsoo, sieltä voi erottaa hahmoja, tapahtumia, asioita. Se ehkä onkin abstraktin maalauksen ehkä yksi hienoimpia puolia, että jokainen katsoja näkee ja katsoo kuvaa eri tavalla. Joskus saattaa olla, että kaikkea ei erota kerralla vaan kuva hahmottuu vähitellen eri tunnetilojen myötä.

Näyttelyn avajaisissa eräs herra katseli Rannalla nimistä teostani. Hän kertoi pitävänsä siitä. Työ toi mieleen lapsuuden. Hän nauroi, miten voi olla, että abstrakti työ sai tämän tunteen aikaan, ehkä tunne olikin se juttu esittämättämössä kuvassa.

Tunnetta minäkin painotan teoksissani.
Keskustelin teosten nimeämisestä hyvän ystäväni kanssa ennen näyttelyä. Tuskailin, miten ihmeessä nimeäisin työni jotenkin "järkevän kuuloisesti". Päädyimme ajatukseen, että tunne on se juttu, mitä teos minulle esittää, miltä se tuntuu.

           

Näyttelyn avajaisissa 1.7 oli tuvan täydeltä porukkaa. Oli mukava tutustua muihin taiteilijoihin ja nähdä heidän upeita töitä. Teokset olivat värikylläistä ja raikasta. Oli mukavaa, että omat maalaukseni, juuri ne missä väri oli tehnyt paluun, pääsivät esille.

Näyttely on esillä 20.7 asti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti