Sivut

perjantai 29. joulukuuta 2017

Ääriviivat




Tamperelainen pieni kustantamo Mediapinta tarjosi Suomen 100 -vuotisjuhlavuonna mahdollisuutta julkaista oma runoteos.

Kuulin tästä kesäkuun alussa, kun meidän kirjoittajayhdistys Janaki ry alkoi kokoamaan antologiaa.
Kevään ja kesän kirjoitin sen verta ahkeraa ja otin osaa antologiaan runoillani, että sivutin ajatuksen omasta runokokoelmastani.

Syyskuun alussa puhkuin ylivirittynyttä energiaa ja kirjoittajayhdistykseltä tuli väliaikatiedote, antologiamme on hyväksytty 100 runokirjaa sarjaan ja jäimme odottelemaan kirjan oikovedosta. Sinä yönä, sähköpostin luettuani päätin, ei kyllä tämä on sen verran ainutlaatuinen mahdollisuus saada kirjansa julkaistuksi, minä kirjoitan nyt sen runokirjan.


1,5 kuukautta. 90 runoa.Vähintään kymmenen runoa viikko. Aikaa 2kk, kirjoittaa, korjata, järjestellä, kuvittaa ja viimeistellä. Hullun tahti. Kirjoittamisesta kipeät kädet. Särkevät ranteet ja niskat. Tuhannet messenger -viestit ystävälleni ja "muusalleni", sanojen palapelit, sielunkorttien kuvat, maalaukset, kirjaimet, kokemukset, ajatukset, kirjoittajaleiri ... Hiljalleen, viikko viikolta, syntyi pino valkoista paperia jossa mustaa mustetta.

Ja sitten tuli päivä, jolloin käsikirjoitus oli viimeistelyä vaille valmis. Alkoi tekstin korjaaminen ja loputtomalta tuntuva oikolukeminen.


Kuvittamisen kanssa tuli pulmia, sillä olin valinnut tietyt kuvat ajatuksella.
Harmikseni, kouluaikaiset kaksi työtä olivat jostain syystä kuvattu niin onnettomilla resoluutiolla, että kuvien käyttäminen ei tullut kyseeseen. Hätää ei kuitenkaan ollut.
Kuvat pystyi lavastamaan helposti uudelleen. Ja jos ei nyt ihan samaa tilannetta kameran muistikortille tallentunut niin sama ajatus, joka lähti kuvaustilanteessa viemään uuteen suuntaan.

Uusi pulma syntyi Raw -kuvia koneelle ladatessa.
Raw kuvat avaava ohjelma, osoittautui niin surkeaksi, että kuvat vanhempaan Photoshop versioon viedessä  ja avatessa Image size, ilmoitti Photoshop Raw kuvien kuvien resoluutioksi surkeat 72 dpi. Minne hävisi valtava määrä tietoa kuvasta? Tätä tuli pohdiskeltua huolella. Onneksi ystäväpiirissä löytyy myös valokuvaajia. Kymmenien viestien ja pitkän puhelinkeskustelun päätteeksi tulimme valokuvaajan kanssa tulokseen, että toinen ohjelma, jolla jouduin Raw kuvat ensin muuntamaan JPG muotoon, jotta sain ne avatuksi vanhemman version Photoshopissa, sekoitti resoluutioluvut päälaelleen. Todellisuudessa kuvassa oli säilynyt kaikki se tieto, mitä kuvassa kuului olla.


Kahden viikon pulman jälkeen sain ajoissa käsikirjoituksen ja kuvat kustantajalle. Täysin ongelmattomaksi sekään lähetys ei osoittautunut. Mikä onni, että käsikirjoituksen lähettämisen jälkeen, tuli avattua liitetiedosto. Kauhu tihkui minuun, kun tajusin, että huolella sijoittamani sivuvaihdot heittivät pahemman kerran. Onneksi kirjoittajatoveri neuvoi puolestaan tässä. Uusi asia. Sivuvaihtojen pakotus. Näpsäkkä temppu, jonka jälkeen rivit pysyivät kurissa.

Tämän jälkeen alkoi pitkältä tuntuva odotus, kuinka käy. Julkaistaanko runokirjani ja ovatko huomioineet oikean käsikirjoituksen ja kymmenen muuta osalähetys sähköpostia.


Marraskuun 20. Pvä tuli kustantajalta viesti, että käsikirjoitukseni on otettu vastaan ja runokirjani julkaistaan. Kyllä se oli hieno tunne.
Parin viikon päästä sähköpostista, tuli postissa kirjani oikovedos ja kustannussopimus. Oli jännittävää huomata, miten erilaiselta teksti näytti kirjan muodossa.
Oikovedoksesta en paljonkaan löytänyt korjattavaa. Joitain pikkujuttuja. Rivityksiä, rytmiä yms. Tottakai tekisin joitain juttuja eritavalla ja muokkaisin tekstiä (jos osaisin).
Olen keskeneräisyyden tilassa. Kaikkia en hallitse, enkä osaa. Sen luovuus ja taide on opettanut. Niinpä olen ylpeä, siitä mitä tähän mennessä olen saanut aikaan. Tästä eteenpäin vain kehitytään.


Kirjan saapuminen painosta venyy ensivuoden alkuun, kun painossa ja kustantamossa palataan joululomalta.
Sitä odotellessa voipi kirjaan käydä tutustumassa Mediapinnan verkkokaupassa, johon se on laitettu saataville.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti