Sivut

torstai 3. toukokuuta 2018

Rajapinta näyttely



Joulun jälkeen tunsin polttavaa pakotetta tarttua kuvien tekemiseen. Aloitin arastellen maalaamaan. Tekemisen kanssa on pitkään ilmennyt ongelmaa, en ole oikein saanut tekemiseen otetta, päänsisäinen kuvamaailma oli poissa ja kaikki tuntui jotenkin lattealta. Uumoilin, mitä mahtaa tapahtua nyt, kun kipinä poltti.

 Avoimessa amk:ssa alkoi opintojakso piirustus ja maalaus. Opettajana tälläkertaa kunnon tempperamenttinen innoittaja. Sain joka perjantai koulussa uutta intoa ja syvyyttä tekemiseeni. Kuvamaailma, joka palasi kylvi lisää uusia kuvia. Tunsin vähitellen, että jokin vuosia esteenä ollut blokki hajosi ja pystyin hengittämään kuvien kanssa.





 Kevään mittaan sain huomata, että uudistuminen näkyi myös kuvamaailmassa. Se miten ihmisenä muutun ja kasvan heijastuu maalauksiin. Maalausten edetessä, kuvat alkoivat kertomaan omaa tarinaa ja vuoropuhelemaan. Näyttelyä kootessani yllätykseksi havaitsin, että viime vuosina olen blokista huolimatta maalannut paljon ja eivät ne olleet hassumpia. Jonkinlaista tekemisen otetta ja rohkeuden puutetta oli havaittavissa, mutta kelpo maalauksia. Jotkut todella hyviäkin. Havaitsin, että yksi vaikuttava asia oli ollut tunteen puutuminen. Jos minulla ei ollut tehdessä minkäänlaista tunnetta, kuva jäi valjuksi ja mitäänsanomattomaksi.

Viime vuodet olen hionnut tekniikkaa valtavasti. Amk:n opintojaksolla uskalsin päästää irti liiasta miettimisestä ja irrottaa otteeni viimeisenpäälle hiotusta tekemisestä. Vein itseni epämukavuusalueelle ja haastoin itseni maalaamaan huolettomammin.


Eräänä keväänä omenapuu kukki kuin viimeistä vuotta. Kun painoin korvan maata vasten saatoin kuulla ruohon kasvavan. Elämä kohisi ja virtasi johtojänteissä. Ikuisuus oli läsnä tässä hetkessä. "


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti