Ajatuksia hiljaisuudesta kesäyönä.

Kiireinen kesäpäivä taittuu yön hiljaisuudeksi. 
Päivän häilyvä valo taivaanrannassa vielä ohuena piirtona. Kaikkialla on mykkä hämärä. 
Järvi on tyyni. Vain linnut pitävät mekastustaan lähipuiden oksilla. Vilvoittava tuuli helistelee puiden lehtiä.
Kohta tummalta taivaalta alkaa ripotella tipoittain vettä. Vasta havahdun huomaamaan kuinka koivun lehdet heijastavat vahamaisesta pinnastaan taivaankannen kirkasta valoa. Pihan pimeydessä ne näyttävät himmeiltä pilkahduksilta, synkässä maisemassa.
Tuuli yltyy, se viskoo pihan perällä kasvavaa pihlajaa. Pian ensimmäiset raskaat sadepisarat osuvat maahan.


Sade rummuttaa mökin huopakattoa. Sen tasaisessa ropinassa on jotain rauhoittavaa ja tunnelmallista. Voisin kuunnella loputtomiin sen ääntä.
Mietin, että voisin maalata. Valo on hämärä, mutta ehkä se ei haittaisi. Monen kesänä olen tehnytkin niin. Hiljaisuus on aivan erillaista öisin, kun kaikki ympärillä nukkuvat. 




Yön hämärä. Kaikki ympärilläni on hiljentynyt, mennyt levolle. Jäljellä on enään valoisa kesäyö, jokunen yölintu ja minä. -Hiljaisuus.
Kuuntelen lehtien havinaa puissa, tuulen hiljalleen liikuttellessa oksia.

Jokaisella ihmisellä on oma suhde hiljaisuuteen, siihen miten hän sen aistii ja kokee. Suhde hiljaisuuteen on myös erinlainen ihmisen elinkaaren eri vaiheissa. Jossain elämänvaiheessä me välttelemme sitä kun taas toisessa elämäntilanteessa jälleen haemme sitä.
Hiljaisuudessa meillä on mahdollisuus päästä syvimpien tunteiden äärelle. Kun puhun hiljaisuudesta en puhu ainoastaan ulkoisesta hiljaisuudesta, melun ja hälyn puuttumisesta vaan myös sisäisestä hiljaisuudesta. Syvällisestä sisäisestä rauhan tilasta, missä voi kokea yhteyden koko olemassaoloon.

Saattaa olla hyvin vaikeaa yrittää saavuttaa hiljaisuuden kokemus, kun olemme tottuneet kiireiseen ja jatkuvassa liikkeessä olevaan elämänrytmiin. Kun yritämme hiljentyä havahdumme siihen, että mielessä virtaa kuvia ja ajatuksia päivän toimista ja tapahtumista, meidän on vaikeaa keskittyä olemaan paikoillamme. Hiljaa oleminen ja mielen tyhjentäminen saattaa tuntua jopa turhauttavalta, sillä mitä kiihkeämmin yritämme tyhjentää mielemme sitä enemmän mieli tuntuu liikkuvan ajatuksesta toiseen. Mutta juuri mielen harhailun havaitseminen on ensiaskel täydelistä hiljentymisen tilaa. Kun voitamme vastuksen, huomaamme äkkiä olevamme keskellä täydellistä hiljentymisen, hyvän olon ja rentoutumisen tilaa, josta poistumiseen ei ole enään niin kiire ja jota alkaa huomaamattaan kaipaamaan jokapäiväisessä elämässä.




Kokemus hiljentymisestä, on kuin syvä uni josta herää virkistyneenä. On hämmästyttävää miten pelkkä viidentoista minuutin syvä rauhoittuminen, mielen hiljentyminen saa aikaan.
Puhun luovuuskurssien parissa, että hiljentyminen on ehdoton sillä hiljaisuuden ja viivan piirtämisen avulla kautta siirrymme luovaan tilaan, missä kuvat, -sävelet, ja sanat... alkavat virrata itsestään. Siirrymme toisenlaisen tietoisuuden tilaan. 


Uneen vajotessammekin siirrymme toisenlaisen tietoisuuden tilaan. Käydessämme levolle rauhoitumme, tyhjennämme mielemme päivän askareista ja annamme keholle ja mielellemme luvan rauhoittua. Hetken päästä tuntee kuinka tietoisuus alkaa lähestyä toisenlaista rauhanomaista, unen syvää tilaa.Olen vajoamassa jonnekkin syvään, pehmeään tilaan missä on täydellinen pimeys, mutta pimeys on turvallista ja rentouttavaa.
Maalaamisessa tapahtuva tietoisuuden tilan vaihdos on monella tapaa samanlainen, hetken käden seuratessa viivaa tietoisuus käden ja ympäristön liikkeistä alkaa vaipua pois, ajantaju katoaa ja astumme jonkinlaisen ajattomuuden tilaan -iankaikkisuuteen.
Prosessi muuttuu tärkeäksi.Ehkäpä tuota voisi kuvat sanoi juuri prosessiin astumisena. Visuaalisesti näen kuvan, itseni astumassa voimakkaaseen pyörteeseen aina kun uppoudun maalaamaan.