Sivut

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Hiljaisen viikon mietteitä



"Maalaaminen, kirjoittaminen ja laulaminen -ne voivat olla myös tapa rukoilla.
Olla läsnä omalle itselleen ja Jumalalle"

Näiden  hienojen sanojen johdattelemana hyppään haasteeseen, joka jälleen minulle tarjotaan:
Äänen syvä kokeminen-kuvan kautta näkyväksi kurssille.


"Tutustumme omaan kehoomme hellien, hiljaisten ja rentouttavien äänien ja pienten, helppojen rukouslaulujen avulla. Myös maalaamisen kautta saamme kosketuksen itseemme, tunteisiimme ja tarpeisiimme ja tulemme tietoisiksi voiman ja jaksamisen lähteistämme. Piirustus- tai laulutaitoa ei tarvita – avointa mieltä kylläkin.


 Rukouslaulusta olen kiinnostunut jo aika päiviä sitten, mutta kurssille en ole vielä päässyt ihan siitäkään syystä, että ne järjestetään Helsingissä ja Helsinkiin kun on niin pitkä ja vaivaloinen matka! Autolla en viitsi sinne siitä syystä lähteä, että parkkipaikkoja on niin vaikea löytää ja muutenkin Helsingin liikenteessä aikani ajaneena lyön vetoa, että junalla menemisestä nautin paljon enemmän. Myöskään ison kaupungin hälinä ei yhtään innosta, maaseudun rauhaa alkaa ihmeesti kaipaamaan kun juna nytkähtää rautatieasemalta liikkeelle nokka kohti kotia. Ja kun ensimmäiset kotipitäjän peltoaukeat syöksyvät näkyviin huomaan, että täällä on kotini!


Kurssi-ilmoitus vei mukanaan ihan totaalisesti!  "Myös maalaamisen kautta saamme kosketuksen itseemme, tunteisiimme ja tarpeisiimme ja tulemme tietoisiksi voiman ja jaksamisen lähteistämme."
Helsingin kartta esiin ja kalenteriin raivataan tilaa, tälle kurssille on ihan pakko päästä!



Pääsiäinen lähestyy. Minulle pääsiäinen merkitsee hiljentymistä. Tänään Kiirastorstaina kävin ehtoollisjumalanpalvelusksessa kirkossa ja siitä pääsiäisen viettoni alkaa. Ihmeesti sitä hiljenee kirkkon penkkiin istuutuessaan.

 Pappi puhui ehtoollispöydästä, joka kotikirkossamme kaareutuu alttarilla puoliympyrään. Hän sanoi että tuo ympyrä täydentyy toisella puolikkaalla alttarin edessä, ikuisuudessa olevassa puolikkaassa. Kun polvistumme tämän armopöydän ääreen jaamme samalla ikuisuusen tässä hetkessä, "syömme ja juomme" pyhän ehtoollisen pois menneiden seurassa samassa "pöydässä".
Minulle on armo saada astua polvilleen tähän pöytään.



                                         

Kirkosta tullessani, poikkesin hautausmaalla viemässä kynttilät. Kävelin pimeydessä. Katselin öistä tähtitaivasta. Oli kirkas ilma.
Hautausmaalla oli niin hirveästi lunta, että kaikki hautakivet olivat lumivuorten peittämiä, täytyi potkia lunta kiven ympäriltä, että tunnisti oikean haudan.
Ajattelin sankaruutta ja kärsimystä. Vuosi on ollut raskas.

"Sankari on ihminen joka uskaltaa syntyä syvältä, tulla niin omaksi itsekseen, että se pelottaa muita. Siksi moni sankari täytyy mitätöidä."

Tommy Hellsten Ikonimaalari (Pysähdy- olet jo perillä)
Jeesus piti mitätöidä, sillä hän oli vaarallinen. "Mestaruus tulee sinne missä vuodesta toiseen ihminen uskoo sisimmässään olevaa näkyä. 
Sankaruus syntyy sinne, missä on rohkeutta seistä yksin. Eikä vain seistä vaan toimia sen sisäisen näyn pohjalta. Sankari on ihminen joka uskaltaa syntyä syvältä, tulla niin omaksi itsekseen, että se pelottaa muita." -Jeesus oli tälläinen henkilö. 

Mieleeni tulee. Etsi aina totuutta ja luota siihen sisäiseen valoosi. Opettajani Vedic art -menetelmän parissa opetti, kun lähetti meitä opettajia matkaan. Kun tietää totuuden, sen puolesta pitää taistella! Sillä totuus on valoa! Ja kun valitsen totuuden käyn sisään valon ovesta pimeyden sijaan ja vielä tulee aika, jolloin ei tarvitse enään valita...

Tuskan tarkoitus ei ole aiheuttaa surua. Kärsimyksen ja surun tehtävänä on avata meissä silmät näkemään -sillä silloin havahdumme vasta näkemään elämän kasvot, Jumalan kasvot.
Tapasin tässä muutama viikko sitten naisen joka kertoi, että oli ollut lähellä kuoleman rajaa monta kertaa.  Hän kertoi kuinka ensin hänet valtasi syvä katkeruus, miksi hänelle täytyi käydä näin...
Kertomus jatkui, iloisesti huudahtaen hän jatkoi: "Sehän oli lahja. Ei kaikille ole käynnyt niin, että vielä kuoleman rajalta palaa takaisin".

Kun kuulin naisen tarinan ajattelin miten pieneksi oma suruni kutistui tuon paljon merkityksellisemmän tarinan rinnalla. Syvä kiitollisuus joka huokui naisesta virtasi minuunkin.

Yhdestä asiasta olen elämässäni kohtaamalleni kärsimykselle kiitollinen, -se opettaa. Avaa silmät näkemään elämän kauneuden, pienissä ohikiitävissä hetkissä piilevän onnen. Luonnon kauneuden kun se pukeutuu jälleen orastaviin silmuihin ja tai kun se syksyllä pudottaa lehdet puista ja kaikki ympärilläni lakastuu. Opettaa elämän kiertokulun kauneuden ja tajuamaan sen, että onni on pienissä hetkissä. Matka on lopulta hyvin lyhyt, kun sudenkorennon elämä päivässä. Jos ei tuota suurta Opettajaa olisi, havahtuisinko koskaan huomaamaan sitä kauneutta ja valoa joka ympärilläni on, pimeinäkin päivinä.


Katselin tänään laulutunnilla opettajani soittoa ja laulua kun hän tutustutti minulle uuden kappaleen. Ajattelin, että kuinka suuren lahjan ihminen on saannut kun on saannut luovuuden! Musiikki, maalaus, tanssi, kirjoittaminen.... ne ovat arvokkaita lahjoja, jotka voimme jokainen jalostaa käyttöönme jos niin haluamme ja suuren ahdingon tai autuuden keskellä voimme turvata tai ylistää niiden kautta Jumalaa. 

                                 

torstai 14. maaliskuuta 2013

Feeniks lintu ja muita lentämieen liityvää


Maanantaina sain ensimmäisen näyttelyn teokset postin huomaan ja nyt ne toivon mukaan ovat jo lähellä määräpaikkaansa eli Oulua. Ensi maanantaina avautuu Kulttuuribingon tiloissa Taidesivut.netin taiteilijoiden näyttely, jossa minäkin olen 3. työllä mukana.
Toista näyttelyynpyrkimistä tälle kevälle työtän parhaillaan ja vihdoin ja viimein näyttää siltä, että se kolmaskin taulu syntyy. Johan sen kanssa ehdinkin tuskailemaan.



Tällä kertaa maalauksen sijasta siitä taisikin syntyä piirustus, sillä löysin hopeatussin josta innostuin aivan valtavasti.
Kun tässä koko alkuvuoden olen tuskaillut "kuvien synnytyksen" kanssa, tuntuu kuin eläisi tyhjiössä, missä ei ole mitään mihin tarttua, päätin lopulta että hitto vie piirretään sitten viivaa!

-Viiva on Veeda taiteessa ensimmäinen prinsiippi, jolla lähdetään luovaan prosessiin. Jolla tyhjennetään mieli kaaoksesta ja keskitytään tekemiseen. Se on hyvin tehokas tapa aloittaa kuvantekeminen ja käytän sitä aina kun "tyhjiö" vaivaa tai jos tunnen oloni niin "ylivilkkaaksi" maalaamisen parissa, että en pysty keskittymään prosessiin.

Ostin ison pinkan papereita, joista suurin osa sinisensävyisiä väriltään. Sinen väri Veedassa avaa tekemisen, se on avaruus. Ei muuta kuin lyijykynä käteen, hiljaisuuden piste keskelle paperia. Tästä pisteestä aloitan tekemisen.

Impulssin värähdellessä kädessäni annan käden seurata värähtelyä luonnollisella tavalla ja kynän piirtää vapaata viivaa koko paperille, käden liitäessä kuin pianistin sormet pianon koskettimilla.
Ja a ´ vot! 
Kuva lähtee nousemaan kuin itsestään!

Välillä törmään järjen vastustukseen. Unohdan luottaa, että kuva on oikeastaan olemassa jo, otan sen vain viivojen ja värien  sekamelskasta esille. Unohdan luottaa itseeni tarpeeksi, mutta sitten taas katson kuvaan ja näen. Muistan!


Joskus kuva ei synny. Tulee impulssi maalata sekamelskan päälle. Muutaman työn kanssa olen tuntenut vetoa maalata mustaa. Musta kuin Tyhjyys. Ehkä musta väri kuvaakin minulle tyhjyyttä tässä elämäntilanteessa, mutta samalla muistan, että tyhjyys pitää sisällään kaiken. Se on täynnä mahdollisuuksia, jotka odottavat valoa tulla näkyviksi. Niinpä luon mustasta tyhjyydestä käsin, annan valoa asioille jotka odottavat impulssia tulla näkyvksi.

Maalauspohjana toimii maalauksessa vaneerilevy, jossa oli ennestään keskeneräiseksi jäännyt työ ja yksi sekalainen värien sekamelska, telasin mustan värin lopupulta keskeneräisen sekamelskan ylitse. Ylänurkasta mustaa väriä jäi puuttumaan värin loppuessa. Rutistin telasta kaiken mahdollisen irti, mutta silti väri ei riittänyt peittämään pohjan sävyä.

Hyvin mielenkiintoista syntyi, kun väri kuivasi.  -Ylänurkkassa loisti hohtava, kullanhohtoinen väri.
Halusin ehdottomasti säilyttää tämän sävyn hinnalla millä hyvänsä. Haastavaksi sen tekee, että  intuitiivisesti työskenneltäessä maalauksen koko pinnalla, levittämällä maalia käsin, palettiveitsin, rätein  ja siveltimellä, saattaa olla vaikeaa säilyttää juuri tuo kohta maalauksessa niin, ettei työskentely tyssäisi heti aluunsa kun liikaa alkaa tekemisiään varoa.

Onneksi alareunassa  oli kuitenkin valkoisen maalin jämiä, jotka muodostivat kuin pilviä yötaivaalle.  Öistä taivasta ei kuitenkaan pilvistä syntynyt, vaan syntyi vuori ja vesi. Vuori sai seurakseen toisen vuoren ja kohtahan niistä syntyi vuorjono ja sola vuorien välille. Täysikuu syntyi vasenpaan nurkkaan, vuorien taa, valaisemaan veden välkehtivää pintaa.Yläpuolella näyttää vielä olevan tyhjää hämärtyyttä joka etsii muotoa. Lentävä feeniks lintu syntyi mustan ja kullan värin rajapintaan, tasapainottamaan kuun vetovoimaa.

Etsiskelin netistä selitystä feeniks linnulle, joka on alkanut ilmestyä töihini yhä useammin. Löysin kiinnostavan tekstinpätkän linnun symboliikasta. -Feeniks linnun sanotaan  tulevan aina kun apua kipeimmin tarvitsee ja feeniksin kyyneleet parantavat jopa kuolemasta.

Feeniks lintu on siis Egyptiläinen mytologinen tulilintu. Jonka sanottiin elävän kerrallaan joko 500, noin tuhat tai 1461 vuotta, ja olevan häikäisevän kaunis punakultaisissa höyhenissään. Tarinan mukaan aikansa tullessa täyteen feeniks rakentaa itselleen kanelipuun oksista pesän ja sytyttää sen, jolloin pesä ja lintu itse palavat roihuten tuhkaksi. Tuhkasta nousee jälleen  uusi, nuori feenikslintu, joka kokoaa edeltäjänsä tuhkat mirhaiseksi munaksi ja vie sen Heliopolikseen, Auringon  kaupunkiin.




Syntyi mielenkiintoinen keskustelu erään naishenkilön kanssa laulamisesta ja laulamisen hoitavasta vaikutuksesta. Suosittelin henkilölle lämpimästi laulutunteja kun hän niistä oli kiinnostunut  ja kerroin oman kokemukseni laulutunneilla käymisestä. Jäin itsekkin miettimään miten laulaminen on muuttanut minua tämän puolenvuoden jakson aikana.

Yhtenä päivänä oikein havahduin ajattelemaan laulutunnilla ollessani, että tunneilla käyminen on melko terapeuttista -kuin terapiaan menisin joka viikko! Laulaminen on tehnyt ihan uskomattoman hyvää niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Kun kyseinen naishenkilö kuvaili laulamista, että se avaa sekä kehoa että mieltä tajusin, että juuri niinhän laulaminen toimii.Vielä en osaa sanoa miten laulaminen toimii avaavana tekijänä kehonmuistin ja tunnelukkojen parissa, mutta näiden avaajana sen vaikutus on ollut kohdallani taattu. 


Laulaessani pääsen ajoittain lipumaan toiselle puolelle, sävelten päälle. Unohtaen ajan ja paikan tajun tyystin kokonaan. Musiikki soljuu lävitseni. Ääni, laulu ei tule vain minusta vaan se on osa kaikkeutta. Huoneessa jossa laulan ei äkkiä ole enään seiniä vaan livun avaruudellisessa tilassa, lennän! Näen värejä ja kuvia. Vihreät, okran ja kullan kimalteiset meren aallot lyövät rantakiviin, sitten laulusta kasvaa seinälle kesätuulessa väreilevä suuri puu, tammi jota pitkin kapuan ylös oksiin kohti sinistä kesätaivasta. Lämmin kesätuuli hellii kasvojani aurinko lämmittää, juuret kasvavat niitylle ja minä lennän!