Sivut

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Unia...

 

Kaaoksesta syntyy kuva. Yllättäen yksityiskohdasta rakentuu kokonaisuus. Nykyään en suunnittele tai luonnostele maalattavia ideoitani kovin tarkkaa vaan pyrin antamaan maalausprosessille valmeudet viedä kuvaa eteenpäin. Joskus se on haastavaa, antaa tilaa tyhjyydelle täyttyä.
Kokeilen paljon. Uusia tekniikoita, uusia välineitä maalata.  Sattumanvaraisuus ohjaa prosessia, mutta samalla kaipaan kuviin symboliikkaa. Omaa sielunmaisemaani.

Piipahdin kirjastossa laulutunnin jälkeen. Minulla oli mielessä etsiä eräs ikonineja käsittelevä kirja, josta kuulin ikonimaalausryhmässä. Hölmönä en tietenkään kuunnellut kuin puolella korvalla keskustelua, uppoutuneena  maalaukseeni ja kirjan nimi jäi arvailujen varaan, ikonimaalauksen tai ikonien filosofiasta se kuitenkin kertoi. Ikonien filosofiasta kirjan löytyi kirjaston hyllystä pienen etsinnän jälkeen. Samalla tuli mieleeni etsiä taiteen tekemisen filosofiasta kirjallisuutta ja ajauduin estetiikkaa käsittelevän hyllyn luokse. Sieltä matkaan tarttui pari mielenkiintoista opusta, Satu Itkosen Enkelin kosketus suomalaisessa taiteessa ja Yön kuvia suomalaisessa taiteessa. Mukaan nappaaminen kannatti, vaikka kirjaston kirjapinot kotona huojuvat jo kaikista lainaamistani opuksista. Kirjat käsittelivät suomalaisia taideteoksia Edelfeltin ajoista nykypäivään. Teksteissä kuvastui symbolimaailma ja kertomus maalauksien symboliikasta. Juuri jotain tuollaista olen viimeaikoina kaivannut lukemisekseni.




Uniryhmässä, joka on kokoontunut kevään aikana kymmenen kertaa kerran viikossa, on ryhmän yhteisenä teemana ollut yllättäen muutos. Ryhmässä ei ole mitään yhteistä unennäkemisen teemaa, käsittelisimme tietynlaista unta, vaan idea on ollut kertoa omasta unesta, joka voi olla ihan mikä tahansa, mitä unia nyt sattuukaan näkemään ja mistä haluaa kertoa. Jokainen ryhmäläinen saa kertoa vuorollaan unestaan, jonka jälkeen ryhmällä on mahdollisuus esittää unennäkijälle tarkentavia kysymyksiä unesta. Kun kysymykset on esitetty, unennäkijä siirtyy syrjään ja jää kuuntelemaan ryhmän keskustelua, jokaisen ryhmäläisten ottaessa uni "itselleen" ja pohtiessa mitä uni "minulle itselleni" merkitsisi. Kuultua unta ei lähdetä missään vaiheessa analysoimaan tai tulkitsemaan, vaan pyritään ymmärtämään unen sanomaa, mitä se "minulle" symboloisi. Keskustelun päätyttyä unennäkijä saa kertoa oman näkemyksensä unesta. Aikamoisia oivalluksia unista on syntynyt. Ryhmätyöskentely perustuu psykiatrian erikoislääkäri Markku Siivosen luomaan työskentelytapaan ymmärtää uniaan.

Omia uniani pohtiessani, olen miettinyt paljon mitä muutosta on tapahtunut/-massa. Mielestäni mikään ei ole muuttumassa tai muuttunut. Kuitenkn unissani muutos on läsnä. Päivätajunnassa, tietääkseni mikään ei ole muuttunut. Kun katselen ympärilleni alan kiinnittämään huomiota. Levottoman olon. Yritykseni kanssa käyn koko ajan kehitysprosessia, vanhaa jää taa uuden tullessa tilalle. Mutta olen tehnyt prosessia koko yritykseni olemassaolon ja niin teen tästä edespäinkin. Syksyllä jätin vanhaa haikein mielin taa, puolestaan uutta samojen asioiden tiimoilta on tullut moninkertaisesti tilalle. Pieniä asioita, joissa unelmani on toteutunut on tapahtunut, muutosta kai nekin, kehitystä ainakin. Kodin remontti, joka on isokin muutos, sisustuksen ilmeen uusiutuessa. Suurin itselleni tapahtunut asia on liittynyt huonoihin hampaisiin jotka pakottivat lopulta hammaslääkäripelosta kärsivän viimeiselle tuomiolle. Prosessi, jonka alkoi hammaslääkärin tuolissa on ollut yllättävän iso ja kova paikka. Helvetillistä hammassärkyä, häpeää, pelkoa omien hampaiden
menetyksestä ja tulehduksista olen käsitellyt vuosikausia hammaslääkäriä pakoillessani. Mutta yllättävä kokemus onkin joutua käsittelemään tunteita hampaiden menettämisestä. Vieläpä kun kyseessä ei ole kaikki hampaat! Unet putoamista hampaista saivat hätkähtämään, kuinka iso osa omat hampaat ovat minua itseäni, ne ovat osa identiteettiäni. On kova paikka menettää osa hampaistaan. Kokemus avartaa ja muuttaa minua, huoli miten pidän tulevaisuudessa parempaa huolta hampaistani -itsestäni. Hampaisiinsa saa yllättäen menemään paljon rahaa ja pitkäaikainen hoito on edessäpäin. Onnellinen olen siitä, että minulla on edelleen omat hampaat ja saan ne tulevaisuudessakin pitää. Terveet, omat hampaat on hemmetin hieno asia! Olen myös huomannut asiantuntevan hammaslääkärin hoidossa ollessani, että pelkokin on hoidettavissa. Se on ollut merkittävä ja iso asia minulle. Pelkopotilaisiin erikoistunut hammaslääkäri ei vähättele pelkotilaani. Hän kertoo mitä tapahtuu seuraavaksi, kertoo asiantuntevasti mitä vaihtoehtoja minulla on anestesian ja rauhoittavan lääkityksen välillä käytettävissä. Miten hoito etenee. Tyhmiä kysymyksiä saa esittää. Kaikista miellyttävimmät hammaslääkärikäyntini olen istunut juuri hänen vastaanotollaan hampaita poistettaessa.

Marjo Akkanen Kultainen puu 2015

Levottomuus, ehkäpä muutoksen enteellisyys muhii alitajunnassa. Kevään mittaan olen innostunut taiteenopiskelu mahdollisuuksista niin paljon, että vähänväliä vilkuilen taidekoulujen, avoimen ammattikorkeakoulun, opistojen yms. tahojen kurssi- tai opetustoimintaa. Jatko-opintotkin ovat käyneet mielessä muotokuvamaalauksen suhteen. Realistinen maisemamaalaus, ikonimaalaus, taidegrafiikka... Niin monta vaihtoehtoa ja onko yksikään juuri nyt se oikea minulle?
Mahdollisuuksia on tarjolla monia, muutamaan niistä olen tarttunut. Tuntuu, että osa on aivan nurkalla: huippu opettajia, mahdollisuuksia kehittyä taiteilijana...


Uniryhmässä olen oivaltanut, miten lähekkäin taide ja uni ovat toisiaan. Ihmismielen tiedottomalta alueelta  unet, kuten taidekkin ovat lähtöisin. Sielusta. Kuten eräs taiteilijan kutsumukseen viittaavat  unet viesttivät minulle vuosia sitten. "Elämääkin suurempaa on taide"  ","Elämääkin suurempaa on sielu".
Unessa olevat symbolit, peilit, matkalaukut, vesi, värit... Kaikki ne ovat maalauskankaalla läsnä, tai elokuvissa!  Kun symbolit puetaan unta pohtiessa asioiksi, mitä nämä minun mielestäni merkitsevät tai ovat, alkaa syntymään oivalluksia omasta itsestä.

Marjo Akkanen Unitila 2015

Tyhjään avaruuteen, johon olen vuorostani maalannut väriä vuoroin pessyt pois syntyy tarina. Vene, vastaranta, taivas ja vesi. Kalat vedenpinnan rajassa polskimassa... Outo valo metsän keskeltä. Onko vastassa kenties Tuonen ranta vai Unien maa. Saavutus, kulkea yli tumman veden.  Kuka venettä soutaa vai lipuuko se päämäärättömästi öisellä selällä. Veneessä on ainakin yksi matkustaja, joka on kiivennyt veneen nokkaan.
Hän odottaa saapumista vastarannalle. Mitä rannalla on?

Löysin vedestä symboolisanakirjasta yhden selityksen: "Vesi on vertauskuva persoonallisuuden syvistä tiedostamattomista kerroksista. Syvyyspsykologiassa kalat  vedessä  on käsitelty tiedostamattoman vertaukseksi ja siksi ne on koettu persoonallisuuden syvimmistä kerrostumista nousevan "elävän" sisällön ruumiillistumiksi."

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Kevättä rinnassa...



Kopiopaino menetelmä taidegrafiikassa on minulle aivan uusi juttu, en ole sitä aikaisemmin tehnyt. Varmaa on, että tulevaisuudessa sitä kyllä teen, sen verran hurahdin tekniikkaan. Kopiopaino menetelmässä mustavalkoinen jyrkkäsävyinen piirros/valokuva -tuloste toimii painolaattanana. Tulosteelle levitetään kevyt kerros arabikumia, jonka tarkoituksena on suojata valkoiset kohdat kuvasta, muste puolestaan hylkii arabikumia ja niihin kohtiin painoväri tarttuu. Painoväri telataan painolaatalle, jonka jälkeen väri pestään kevyesti pois.
Ensialkuun pesemisen kanssa oli opettelua, jotta oppi tarpeeksi kevyellä kädellä väriä pesemään ettei laatasta lähtenyt harmaaksi myös ne kohdat, johon painovärin olisi sallittu jäävän. Mutta harjoitus tekee mestarin.

Kopiopaino menetelmä tuo mieleeni toisen grafiikan menetelmän, joka on uusimmasta päästä. Ollessani viime syksynä Tuula Moilasen puupiirroserikoistekniikkojen työpajassa, hän esitteli kurssin lopussa meille uuden menetelmän, joka oli rantautumassa Suomeen. Menetelmän nimeä en muista, mutta laattaan toimi vaneeri, johon muistan, että hän levitti arabikumia. Arabikumin kuivahdettua siihen piirrettiin kuva rasvaliidulla tms. Ja guassia päälle, jonka jälkeen kuva vedostetttiin käsin.

Tuulan kurssilla tuppasi olemaan kahden päivän intensiivikurssiksi niin paljon tärkeää asiaa ja paljon töitä, että kaikkia yksityiskohtia en pysty muistamaan, mm. tästä tekniikasta. Pääperiaatteen kuitenkin, joka riittää omiin luoviin kokeiluihini.

Sen verran huomasin innostuvani kopiopaino menetelmästä, että mielessä alkoi pyöriä ensisyksyn aikataulut. Grafiikan kurssi. Ehkäpä sitä voisi sellaiselle ilmoittautua, varsinkin kun lähellä on aivan mahtava grafiikansali työvälineistöineen, joka jo tilana innoittaa tekemään. Paikkana siis Taideinsituutti, jossa muutamana kesänä olen itsekkin ahertanut pääsykokeiden parissa. Ovella tervehti tuttu tuoksu, joka toi mieleeni muistoja niistä kuumista kesäpäivistä, jolloin täällä yhdessä työskentelin seitsemänkymmenen muun hakijan kanssa. Nyt koulu tuntui kovin autiolta. Vanhat salit surumielisiltä, kun elämä niiden seinien sisällä on häviämässä. Aikaa on kulunnut siitä, kun viimeksi olen noita käytäviä astellut, silloin ei ollut vielä tiedossa että koulu tultaisiin vajaan kymmenen vuoden päästä lakkauttamaan. Nyt jännitetään miten käy kuvanveistosalin ja grafiikan tilojen, olisiko mahdollista, että jatkossakin nämä tilat säilyisivät.