Freskomaalausta...


Stucco Lustro Fresko (kiiltopintainen stucco) on muunnelma vanhasta seinämaalaustekniikasta, jossa kuva maalataan märälle laastipinnalle ja kiillotetaan. Vastaavia maalauksia on löydetty Maya intiaaneilta, etruskeilta ja muinaisilta kreikkalaisilta.

Laasti kaadetaan kostutetulle haltex -levylle ja vielä muovattavissa ollessaan levitetään joko koko pohjan leveydelle tai annetaan vaihtoehtoisesti sen jähmettyä epämääräiseen muotoon.


 


On tainnut kulua viime kerrasta kun kipsiä olen käsitellyt sen verta aikaa, että ensimmäistä pohjaa tehdessä sain laastin jämähtämään kuppiin. Hukkaan ei suinkaan kovettunut massa joutunut, siitä voi kehitellä tuleviin pohjiin struktuuria.

Otin ensimmäiseen työhön haastetta ja valitsin aiheeksi Kizin kesäkirkon kymmenine sipulikupoleineen. Värimaailmaksi valikoitui melko pian niukka paletti.



Ennen kurssia, minulla oli melko kalpea aavistus menetelmän suomista mahdollisuuksista. Niinpä en oikein osannut odottaa millaiseen tekemiseen tekniikka taipuu. Kizin kirkon lisäksi mallikuvien aiheeksi valitsin maiseman ja ensimmäisen ikoniaiheen, jonka maalasin muutama vuosi sitten. 
Ensimmäisen viikonlopun jälkeen ajattelin, että hyvä kun tuon kirkon ehdin maalata, mutta kuinkas ollakaan siinä sitten kävikään...


Seuraavana viikonloppuna pääsin saippuoimaan ja kiillottamaan työtä. Viikon aikana kostea laastipinta oli kuivunut melkoisesti, joka ei toisaalta haittaa mitään, mutta saattaa asettaa jatko-työstölle omia haasteitaan... Niinhän siinä kävi, että väri irtosi herkästi kiiloitusrautaan ja kohtia 
joutui paikkailemaan alkuun pigmentillä ja uudelleen saippuaa kohtaan sipaisemalla. Kun uudemman kerran väri lohkesi, paikkasin kohtia vanhalla kultavärillä, akryyliä sipaisten. Tekniikka asettaa omat haasteensa ja yllätyksensä kiilloitusvaiheessa. Ei ole harvinaista, että väri lähtee herkästi lohkeilemaan. 

Reunoille suunnitelmani oli alkuun liimata jotain kaunista koristehiekkaa...

Mutta lauantai iltana myöhään sain ajatuksen...

Pestä pihalla löytyneestä saavista hienoa hiekkaa...


Sunnuntaina saavuin kurssille sangollinen akryylihyytelöä ja hiekkaa kantaen.
Määttäsin reilulla kädellä hiekkaa työn reunoille ja liimaa perään... hieman kauhunsekaista innostusta tuntien siirsin työn sivupöydälle kuivumaan...  Hiekka oli vielä melkoisen kosteaa ja akrylaattia reilumman puoltaisesti. Rappinki tässä vaiheessa jauhomaisen kuivaa. Kestääkö laasti kosteuden ympärillään, ilman että lohkeilee?

Päätin aloittaa toista työtä. Aiheeksi valitin rakkaan ja tutun ikonin. Opettaja suositteli piirtämään
kuvasta läpi aiheen. Tein työtä käskettyä. Kurssilla ehdin maalata pohjavärit valmiiksi.
Toin työn kotiin, tarkoituksena jatkaa sitä viikolla. Kolmas viikonloppu olisi viimeinen ja olisi kiva saada ikonifresko valmiiksi asti. 



Aihe vei mennessään. Jotain olen tainnut oppia viimeaikoina ikonien maalaamisesta, niin selkäytimestä asti työskentely lähti ja ikonifresko valmistui jo tiistain välisenä yönä. Keskiviikkona ajattelin saippuoida työn, ettei pohja liikaa pääsisi kuivahtamaan. Työssä oli edelliseen maalaukseen
verrattuna paksumpi kerros väriä.
Muistelin, että muutama vuosi sitten kun innostuin saippuanvalmistamisesta ostin marseljee saippuaa, ajatuksen tehdä siitä jokin koe. Saippua jäi kuitenkin käyttämättä kun toisenlaiset saippuanvalmistustekniikat veivät mennessään. Nyt saippuanpalalle tulisi käyttöä.



Saippuanpala siis kattilaan ja X määrä vettä perään. Saippuaa sulatellessa tuli houkutus, että ei suinkaan maalauspuuhat tähän lopu. Sain kipinän ikonifreskoihin. Työskentely maalaamisen osalta ei juurikaan eroa perinteisistä ikoneista, mutta fresko työskentely tuo temperamaalaukseen aivan uudenlaisen ulottuvuuden, sattumanvaraisuuden. Ikinä ei voi olla ihan varma millainen on lopputulos. 
Niinpä mietin saippuan poristessa hellalla, että Johannes Kastajasta haluan freskon. Hänestä on tullut minulle viimeaikoina läheinen ja puhutteleva henkilö, josta olen haaveillut maalaavani vielä joskus kun ikoneiltani ehdin, ikonin. Löysin mallin, josta olen halunnut hänet maalata ja ryhdyin pohjustustöihin. Johannes edelläkävijän ikoni valmistui torstain ja perjantain välisenä yönä. 
Perjantaina saippuointi ja jälleenhän siinä kävi niin, että nälkä kasvaa syödessä... Laatokka aihe alkoi kyteä mielessä...                                                       
                 


Laatokka-maalauksen pohja sain muodon, kun kaadoin laastin haltex- levylle ja annoin vapaasti sen, suurempia muotoilematta, jähmettyä paikoilleen. Kuvan piirsin rappauksen pintaan pohjan muotoa hyväksi käyttäen ja kahta eri kuvaa hyödyntäen.                                                                               



Piirtäessäni kuvaa, mieleeni muistui uni, jonka olin nähnyt vuosia sitten rajantakaisesta karjalasta. Juureni ovat sieltä, toisin eivät Laatokan karjalasta, mutta Laatokalla on ollut suuri merkitys minulle lapsesta asti. Unessa käyskentelin sukuni mailla. Saavuin taloon, joka kerran oli kuulunut suvulleni, josta todellisuudessa ei ole olemassa kuin kivijalka. Mummon tuli iloisesti hymyillen kahvipannua kädessään kantaen ovelle, toivotti tervetulleeksi käymään peremmälle. Unessa oli erityinen tunnelma.
 Halusin tavoittaa sen ja sen toisen tunteen, joka puolestaan liittyi Laatokkaan...                                                                                              
Karjalan meren näkeminen on ollut suuri unelmani, joka vihdoin toteutui viime kesänä. Näky suunnattoman suuresta järvestä, joka siintää kaukana horisontissa, taivaan ja maan rajakohtaa on 
vaikea erottaa, en löydä kokemukselle sanoja, mutta halusin vangita sen kuviin. 

Syntyi idea yhdistellä vanhaa ja uutta. Laatokan rannat nykyään ja joskus kauan kauan aikaa sitten... 
 Yritin saavuttaa jotain, jonkun ajatuksen tai tunteen, joka liittyi tarpeeseeni maalata Laatokkaa. 
Minulla oli vaikeuksia viimekesän matkan jälkeen tarttua aiheeseen, vaikka minulla oli selkeä idea. Kerta toisensa jälkeen kuvat jäivät syntymättä, selasin ottamiani valokuvia, etsi jotain...                                                                                                                                                 
                                                      
Mitä se oli? Kuin tunne, kaukainen muisto. Vaikea selittää, ihan niin kuin unikin. Tunne että täällä on koti. Karjalan mailla samoillessani minut valtaa käsittämätön tunne, että olen kotonani.      

Maalaus valmistui perjantai iltana ja saippuoin sen. Viikonloppuna ehtisin sen vielä kiillottamaan kurssilla yhdessä ikonifreskojen kanssa.  Olin epävarma työn tunnelmasta, olinko tavoittanut sen mitä tavoittelin?                                                                                                                  




Lauantaina siirryin kurssille jatkamaan työskentelyäni. Ehdin kiillottamaan työt. Suloisesti suutelevasta jumalanäidin freskosta tarttui maalia enemmän raudan pohjaan. Ei auttanut, vaikka olin kotona saippuoinut työn tuhdisti syystä, että laasti ei kuivaisi viikon aikana liikaa ja saippuaa olisi reilummin raudan luistaa. Huomasin, että oman haasteensa työskentelyyn antoi paksuhkot värikerrokset, väri saattoi olla hauraampaa, mutta tämänkin käänsin voitokseni eli aion maalata jatkossakin ikonifreskoja omalla tavallani. 
                              
Vaikka väriä lähtikin työstä enemmän  irti se ei suinkaan ollut katastrofi. Paikkailin pahempia kohtia 
pigmentillä ja saippualla ja kiillotan kohdat varovasti, taustaan sipaisin tehosteeksi paikkauskohtiin vanhaa kultaa. Johannes edelläkävijän freskoa käsittelin varovaisemmin ja lopputuloshan oli vallan hieno kun saippua teki omaa patinaa.        
                                                                                             
Laatokka maalauksen rappinki oli vielä kosteaa kun lähdin kuvaa kilottamaan. Niinpä käsittelin maalauksen herkällä kädellä.                                                                                                            

Seuraavana aamuna vierustoverini hämmästeli, mitä olin tehnyt maalaukselle, kun näytti ihan siltä kun kesäiseen maisemaan olisi satanut ensilumi. Saippua oli nyt kuivanut ja työt olivat valmiita
 lakattaviksi.                                                                                                                                        

Harmaa, kuivahtanut jauhomainen pinta muuttuu kirkkaaksi ja lasimaiseksi, kun kuva saa viimeisen työvaiheen, eli lakan. Värit ja kuvat tulevat esiin aivan uudenlaisella tavalla. Tämä vaihe muistuttaa pigmenttimaalausta, siinäkin mattamainen pigmenttiväri saa lakkauksen jälkeen hehkun ja syvyyden.










                                 Enää jäljelle jää töiden viimeistely. Kizin kirkko sai reunakseen hiekan. Ja kunhan akrylaatti tuosta kuivuu kirkkaaksi, pohdittavaksi jää, työstänkö hiekkaa maalaamalla. Ikonifreskojen reunojen siistintä ehkä maalaamalla vaiko kehyksiin?  
Maalatut reunatkin sopivat freskoihin. Laatokka saa reunoikseen sammalta. Ajatus on laitaa maalaus sen jälkeen korotuslistoilla varustettuun kehykseen. 



Vielä ehdin ennen kurssin loppua aloittamaan uuden maalauksen. Tällä kertaa aihe tuli omasta intuitiivisesta kuvamaailmasta ja vein tekniikan omaan maailmaani. Kokeilin kaikkea mitä ei yleensä tekniikassa tehdä. Aloitin rappauksesta. Tein pienen määrän laastia jonka kaadoin vapaaseen
 muotoon isohkolle pohjalle. Jälleen reunoille jäi isohko vapaa tila, tarkoituksena hyödyntää tilaa muuten. Maalasin aiheen, sen mukaan mitä pohjasta lähti ilmestymään. Hankasin työstin, tein tahallani kuoppia, jopa uhkarohkeasti painoin kasvin lehtiä pohjalle kuvioita tuomaan. 



Työn lakkauksen jälkeen huomasin, että kuvastahan nousee koko ajan uutta. Pakohan sitä oli jatkaa, menee syteen tai saveen. Öljyväreillä jatkoin maalauksen työstämistä. Kunhan väri kuivuu, lakkaan työn vielä toistamiseen. 


           Nyt kun vauhtiin pääsin, tuomalla tekniikan omaperäiseen maailmaani. Jatkan todennäköisesti hiekkakehysteemalla tätäkin työtä. Toisin kuin Kizin kirkkoon, hiekka toimii vain struktuurina, kuva aihe tai ehkäpä joki ornamentti syntyy reunamille jatkamaan kuva-aihetta .                                     

Kommentit

Suositut tekstit