Sivut

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Kevättä rinnassa...



Kopiopaino menetelmä taidegrafiikassa on minulle aivan uusi juttu, en ole sitä aikaisemmin tehnyt. Varmaa on, että tulevaisuudessa sitä kyllä teen, sen verran hurahdin tekniikkaan. Kopiopaino menetelmässä mustavalkoinen jyrkkäsävyinen piirros/valokuva -tuloste toimii painolaattanana. Tulosteelle levitetään kevyt kerros arabikumia, jonka tarkoituksena on suojata valkoiset kohdat kuvasta, muste puolestaan hylkii arabikumia ja niihin kohtiin painoväri tarttuu. Painoväri telataan painolaatalle, jonka jälkeen väri pestään kevyesti pois.
Ensialkuun pesemisen kanssa oli opettelua, jotta oppi tarpeeksi kevyellä kädellä väriä pesemään ettei laatasta lähtenyt harmaaksi myös ne kohdat, johon painovärin olisi sallittu jäävän. Mutta harjoitus tekee mestarin.

Kopiopaino menetelmä tuo mieleeni toisen grafiikan menetelmän, joka on uusimmasta päästä. Ollessani viime syksynä Tuula Moilasen puupiirroserikoistekniikkojen työpajassa, hän esitteli kurssin lopussa meille uuden menetelmän, joka oli rantautumassa Suomeen. Menetelmän nimeä en muista, mutta laattaan toimi vaneeri, johon muistan, että hän levitti arabikumia. Arabikumin kuivahdettua siihen piirrettiin kuva rasvaliidulla tms. Ja guassia päälle, jonka jälkeen kuva vedostetttiin käsin.

Tuulan kurssilla tuppasi olemaan kahden päivän intensiivikurssiksi niin paljon tärkeää asiaa ja paljon töitä, että kaikkia yksityiskohtia en pysty muistamaan, mm. tästä tekniikasta. Pääperiaatteen kuitenkin, joka riittää omiin luoviin kokeiluihini.

Sen verran huomasin innostuvani kopiopaino menetelmästä, että mielessä alkoi pyöriä ensisyksyn aikataulut. Grafiikan kurssi. Ehkäpä sitä voisi sellaiselle ilmoittautua, varsinkin kun lähellä on aivan mahtava grafiikansali työvälineistöineen, joka jo tilana innoittaa tekemään. Paikkana siis Taideinsituutti, jossa muutamana kesänä olen itsekkin ahertanut pääsykokeiden parissa. Ovella tervehti tuttu tuoksu, joka toi mieleeni muistoja niistä kuumista kesäpäivistä, jolloin täällä yhdessä työskentelin seitsemänkymmenen muun hakijan kanssa. Nyt koulu tuntui kovin autiolta. Vanhat salit surumielisiltä, kun elämä niiden seinien sisällä on häviämässä. Aikaa on kulunnut siitä, kun viimeksi olen noita käytäviä astellut, silloin ei ollut vielä tiedossa että koulu tultaisiin vajaan kymmenen vuoden päästä lakkauttamaan. Nyt jännitetään miten käy kuvanveistosalin ja grafiikan tilojen, olisiko mahdollista, että jatkossakin nämä tilat säilyisivät.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti